Suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun päivän teema on tänä vuonna Yhdessä. Se sopii Muodonmuutoksen pirtaan paremmin kuin hyvin, sillä yhdessä tekeminen monien eri tahojen kanssa on projekteissamme pikemminkin sääntö kuin poikkeus.

Arkkitehtuurin ja muotoilun päivä ja sen ympärillä järjestettävä ArkMuoto-festivaali juhlistavat vuonna 2026 yhteistyötä ja yhdessä tekemisen voimaa. Eikä suotta, sillä yhteistyöllä saadaan aikaan enemmän. Yhdessä tekemällä luodaan kauniimpia ja toimivampia tuotteita sekä parempaa rakennettua ja muotoiltua ympäristöä.

Yhdessä kuvaa erinomaisesti Muodonmuutoksen tapaa työskennellä, sillä yhteistyön tekeminen eri tahojen kanssa ei ole meille lainkaan vierasta. Päinvastoin, lukuisat muotoiluprojektit ovat osoittaneet, että mitä tiiviimmin työtä tehdään yhdessä eri osapuolten kesken, sitä onnistuneempi lopputulos on.

Emme todellakaan halua olla norsunluutornissa sanelemassa, miten asiat pitäisi tehdä. Viisaus ei asu vain yhdessä päässä, vaan menestystarinat syntyvät, kun eri tahojen ainutlaatuinen osaaminen valjastetaan yhteisen päämäärän saavuttamiseksi.

Yhdessä kollegoiden kanssa

Monissa projekteissamme asiakkaalla on kosolti teknistä ja tuotannollista osaamista, mutta ei omia muotoilijoita. Toisinaan taas asiakkaan palkkalistoilla on myös eteviä muotoilijoita, joiden kanssa etsitään yhteistä säveltä ja parasta mahdollista lopputulosta. Wille 475 -ympäristönhoitokoneen syntytarina on hyvä esimerkki jälkimmäisestä toimintamallista.

Wille 475:n ulkomuoto on alun perin lähtöisin Wille Machines Oy:n teollisen muotoilijan Antti Lindströmin luonnoksista. Hänellä oli visio uuden laitesarjan yleisilmeestä, mutta ei aikaa viedä konseptiluonnoksia tuotantovalmiiksi suunnitelmiksi, joten me tulimme mukaan remmiin.

Saimme Antilta muutaman käsin piirretyn skissin laitesarjan toivotusta yleisilmeestä. Konseptikuvat antavat hyvin osviittaa tulevasta, mutta esimerkiksi lopulliset materiaalit tai valmistustavat eivät niistä vielä käy ilmi.

Itse asiassa on hyvä, että konseptikuvat eivät vielä ole kiveen kirjoitettuja. Se jättää liikkumavaraa miettiä, voisiko vaihtoehtoisilla materiaalivalinnoilla tai valmistustekniikoilla saavuttaa esimerkiksi parempaa kustannustehokkuutta tai valmistettavuutta.

WIlle Machines Oy:n teollisen muotoilijan Antti Lindströmin alustavat konseptiluonnokset hiottiin yhteistyössä lopullisiksi suunnitelmiksi.

Kun olimme saaneet konseptikuvat, kävimme keskusteluja Antin kanssa saavuttaaksemme yhteisen ymmärryksen hänen ajatuksistaan ja koko projektin tavoitteista.

Willen muotoilulla haluttiin korostaa modernin työkoneen ketteryyttä ja soveltuvuutta moninaisiin työtehtäviin. Myös ulkonäön muunneltavuus loppuasiakkaan brändin mukaiseksi sekä helppo huollettavuus olivat keskeisiä muotoilua ohjaavia tekijöitä.

Wille 475 -ympäristönhoitokone

Yhteispelillä se sujuu! Asiakkaan alustavista konseptikuvista sukeutui yhteistyössä Muodonmuutoksen kanssa valmis laite.

Koska edellä mainitut toiveet voi toteuttaa monin tavoin, luonnosten hiominen toteutuskelpoisiksi suunnitelmiksi vaati muutaman iteraatiokierroksen. Yhdessä jutellen ja miettien saatiin kuitenkin aikaan hyvä lopputulos. Wille 475:n tyyliä ja muotokieltä on sovellettu myös kaikissa muissa uuden Delta-mallisarjan koneissa.

Yhdessä asiakkaiden – ja asiakkaiden asiakkaiden – kanssa

Mitä useampi kokki, sitä huonompi soppa, tavataan sanoa. Kun kyse on muotoiluprojektista, sanonta ei pidä paikkaansa. Moni tuote on saanut onnistuneen muotonsa prosessissa, johon on osallistettu iso joukko ihmisiä eri puolilta asiakasyritystä.

Esimerkiksi Sinisanko-siivousämpärin suunnittelu alkoi yhteisillä aivoriihillä, joihin osallistui Sinituotteen henkilöstöä laajalla rintamalla – toimitusjohtajaa myöten.

Sinisangon suunnittelu alkoi yhteisellä ideoinnilla, johon osallistui runsas joukko Sinituotteen ihmisiä eri puolilta yritystä. Kuvassa myös SINI Siivousapuri, joka helpottaa siivousvälineiden ja pesuaineiden säilytystä sekä siirtelyä siivouksen aikana.

Yhteisissä ideointitapaamisissa pohdittiin juurta jaksain, millainen on hyvä siivousämpäri. Minkä muotoinen tai värinen sen pitää olla? Millaisia ominaisuuksia siinä on? Miten parannetaan sen toimivuutta arjen työssä?

Pohdinnat jalostuivat Sinisangoksi, johon saa integroitua telineet ikkunanpesimelle ja -kuivaajalle tai kuppipuristimen mopin kuivaamista varten. Sangon pohjassa on kätevät kantourat ja nurkissa näppärät kaatonokat. Sisällä olevasta mitta-asteikosta näkee helposti veden määrän. Pohjan tassujen ansiosta sanko ei keiku epätasaisella alustalla, eikä lattiaan jää vesirinkuloita sangon jäljiltä. Kun kahvan nostaa pystyyn, siinä on teline siivousvarrelle.

Ennen varsinaista tuotantoa teetettiin vielä asiakastutkimus, jolla varmistettiin, että Sinisanko on asiakkaiden mielestä yhtä etevä kuin suunnittelijat ajattelivat sen olevan.

Yhdessä tuotannon kanssa

Tuotantoa ei sovi unohtaa, kun pohditaan yhteistyön merkitystä menestyvän tuotteen luomisessa. Jos tuotannolliset näkökulmat eivät ole mukana tuotteen suunnittelussa, sen valmistettavuutta tai toimivuutta ei voi taata.

Esimerkiksi SINI Haravaa suunniteltaessa sen käytettävyyttä ja ergonomiaa kehitettiin testaamalla mallitulosteita, hyödyntämällä laskennallisia analyyseja, optimoimalla topologiaa ja varmistamalla hyvä valmistettavuus moninaisin simuloinnein.

Muodonmuutos - SINI harava

Yhteistyö tuotannon kanssa oli oleellista SINI Haravan toimivuuden varmistamiseksi.

Tulosteita kokeilemalla, laskennoilla ja simuloinneilla päästiin verrattain lähelle lopullisen tuotteen ominaisuuksia ja käyttäytymistä. Täysi varmuus tuotteen toimivuudesta saatiin kuitenkin vasta, kun päästiin testaamaan lopullisia tuotteita, jotka oli valmistettu todellisissa tuotanto-olosuhteissa. Tuote ja sen ominaisuudet hioutuvat lopulliseen muotoonsa, kun ne tehdään oikeilla työkaluilla tuotantolaatuisista raaka-aineista ja kun tuotantoprosessi parhaine ruiskuvalun ajoarvoineen on säädetty täysin kohdalleen.

Yhdessä loppukäyttäjien kanssa

Muotoilija ei muotoillessaan ajattele muita muotoilijoita. Hän ajattelee tuotteen käyttäjiä. Siksi kattavat ja monipuoliset testit sekä keskenämme että asiakkaiden ja ennen kaikkea kiinteistöhuollon ammattilaisten kanssa olivat olennainen osa SINI Lumityövälineiden muotoiluprosessia.

Sini Lumityövälineiden toimivuus tositoimissa varmistettiin testaamalla niitä yhdessä kiinteistöhuollon ammattilaisten kanssa.

Jokainen SINI Lumityöväline koostuu karkeasti ottaen kolmesta osasta: kahvasta, varresta ja kuupasta. Eri osista tehtiin matkan varrella lukuisia karkeita 3D-tulosteita, joiden muotoa testattiin ja hiottiin useassa eri vaiheessa yhdessä asiakkaan kanssa. Etenkin lumilapion kuupan kohdalla piti pohtia millaisin ratkaisuin lumenluonnista saa mahdollisimman kevyttä ja tehokasta – lumihan voi tunnetusti olla kuivaa ja kevyttä tai märkää ja pirullisen raskasta.

Välineitä testattiin tietenkin myös oikeassa lumessa. Kuuppien tukevuus puolestaan pantiin tosi koitokseen lapioimalla ja siirtelemällä soraa ja hiekkaa.

Kuten sanottu, tuotteet suunnitellaan niiden käyttäjille. Siksi halusimme varmistaa lumityövälineiden toimivuuden testaamalla niitä yhdessä todellisten ammattilaisten kanssa ja kuuntelemalla heidän mielipiteitään. Niinpä lumityövälineitä testaamaan kutsuttiin myös kiinteistöhuollon edustajia, jotka käyttävät lumityövälineitä työkseen.

Summa summarum: yhdessä tekeminen kollegoiden, asiakkaiden, tuotannon ja loppukäyttäjien kanssa johtaa parempaan lopputulokseen kuin yksin puurtaminen. Sitä paitsi se on paljon hauskempaa!