Elmia Subcontractor -messut Ruotsin Jönköpingissä tarjosivat runsaasti nähtävää ja ihmeteltävää erilaisista tuotteista ja materiaaleista kunnianhimoisiin hankkeisiin, joissa oli tutkittu tulevaisuuden valmistustekniikoita. Erityisen kiinnostavia olivat Fraunhofer-instituutin esittelemät sieniavusteinen puukuituprinttaus sekä 3D-tulostetut johdinmatot.
Vierailin vastikään Elmia Subcontractor -alihankintamessuilla, joita on järjestetty Ruotsin Jönköpingissä vuodesta 1975 lähtien. Vuosikymmenten saatossa messut ovat kasvaneet kansainvälisesti merkittäväksi tapahtumaksi, joka tänä vuonna houkutteli paikan päälle yli 11 000 kävijää ja lähes 1 000 näytteilleasettajaa 30 eri maasta.
Todelliset alihankintamessut
Elmian näytteilleasettajien joukossa oli todella paljon erilaisia alihankkijoita, materiaalitoimittajia ja komponenttivalmistajia. Merkille pantavaa Elmiassa esimerkiksi Tampereen Alihankinta-messuihin verrattuna oli, että kyseessä oli todelliset alihankintamessut, sillä tarjonta oli hyvin kouriintuntuvaa. Näytteilleasettajat olivat näet pääasiassa konkreettisia tuotteita toimittavia tai valmistavia yrityksiä, kun taas erilaisten palveluiden tarjoajia oli vain kourallinen. Samaten koneiden ja laitteiden valmistajia, jotka ovat messuilla esittelemässä ja myymässä valmiita tuotteitaan, oli huomattavasti vähemmän.
Valtaisassa messutarjonnassa riitti yllin kyllin ihmeteltävää. Erityisen mielenkiintoisia olivat saksalaisen Fraunhofer-instituutin puukuidun printtaamiseen sekä johdinsarjojen ja -mattojen 3D-printtaukseen liittyvät tutkimushankkeet.
Sienellä avitettua puukuidun printtausta
Fraunhofer-instituutti on Euroopan suurin teknisen alan tutkimuslaitos, jossa yli 30 000 työntekijän voimin tutkitaan tulevaisuuden teknologioita, kuten mikrosähkö- ja nanotekniikkaa, tekoälyä, kvanttilaskentaa, terveydenhuollon sovelluksia, energiajärjestelmiä ja kiertotaloutta.
Ehkä kiehtovin Fraunhoferin hankkeista esitteli puukuidun tulostusta, jossa printatun rakenteen vahvistamiseen käytetään sienikasvustoa.
Prosessi alkaa puuteollisuuden jätteen eli hienojakoisen puuaineksen ja -pölyn sekä veden ja sokerin sekoituksen pursottamisella 3D-tulostimella halutun muotoisiksi rakenteiksi.
Sokeria seoksessa tarvitaan ravinnoksi sienille, jotka tulevat mukaan kuvaan prosessin seuraavassa vaiheessa. Tulostettuun rakenteeseen nimittäin suihkutetaan sienirihmastoa, joka läpäisee rakenteen ja leviää siinä. Sienen kasvuolosuhteisiin vaikuttamalla sieni voidaan muokata kovaksi, jos rakenteesta halutaan jäykkä. Vastaavasti sieni voidaan jättää sopivan pehmeäksi, jos tavoitellaan joustavampaa rakennetta. Kun rakenne on saatu halutuksi, sieni eliminoidaan, jotta sen kasvu pysähtyisi.

Sienellä vahvistetut puukuituiset 3D-tulosteet olivat ehkäpä Elmia-messujen kiinnostavin innovaatio.
Sieni-puukuituprinttaus on vasta tutkimusasteella, eikä sille ole vielä näköpiirissä kaupallisia sovelluksia. Tutkijat kuitenkin ounastelevat, että kyseisellä tekniikalla valmistetuilla tuotteilla voisi hyvinkin olla käyttöä kodeissa ja rakennetussa ympäristössä – loppujen lopuksi tulosteet ovat kuitenkin puuta, vaikka niiden valmistustekniikka on melkoisen mullistava.
3D-tulostettuja johdinsarjoja ja -mattoja
Toinen huomioni kiinnittänyt Fraunhofer-tutkimushanke liittyi johdinsarjojen ja -mattojen 3D-tulostukseen.
Tutkimushankkeen tuloksena on syntynyt tekniikka, jossa muovista tulostettujen kerrosten väliin on taivutettu kupari- tai muuta johtavaa lankaa. Mattoon voidaan yhdistää elektroniikkaa ja muita komponentteja esimerkiksi liimaamalla tai sopivilla pikakiinnikkeillä.

3D-tulosteena toteutettu johdinmatto on siirtymässä kaupallistamisvaiheeseen.
Käytännön sovelluksena osastolla oli esillä esimerkiksi muovinen koripaneeli, joka peittää auton tutkan. Koripaneelia varten oli ensin tulostettu johdinsarja, jonka langat toimivat lämmityselementtinä. Kyseinen osa oli sen jälkeen pantu ruiskuvalumuottiin, jossa verkon eteen valettiin auton korin osana toimiva siisti muoviosa.

Auton tutkan peittävään ruiskuvalettuun muovipaneeliin on integroitu 3D-tulostettu johdinmatto, joka toimii lämmityselementtinä.
3D-tulostettaviin johdinsarjoihin liittyvä tutkimushanke on poikimassa yrityksen, joka alkaa kehittää teknologiasta kaupallista toimintaa. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, mitä tuleman pitää ja miten kyseistä innovaatiota voi hyödyntää työkoneiden suunnittelussa ja muotoilussa.
Messuilla oli esittelemässä tuotteitaan ja osaamistaan myös yli 30 suomalaisyritystä, joista osa on osallistunut tapahtumaan säännöllisesti jo pitkään. Ehkäpä myös Muodonmuutos on joskus tulevina vuosina mukana omalla osastollaan, mene ja tiedä.
Tällä kertaa tavoitteina olivat ennen kaikkea työkonemaailman uusiin tuuliin ja ruotsalaisiin alihankintatoimittajiin tutustuminen sekä yhteistyökumppaneiden tapaaminen – ne toteutuivatkin erinomaisesti.